Yön aikana maisema oli muuttunut valkoiseksi. Katselin pitkään elikoitten aamuruokailua ja kuuntelin kuinka kurjet kiljahtelivat pellolla. Meidän kukko vastasi parhaansa mukaan omalla suloäänellään.
Viereisen koivun oksalle lennähti tiainen. Oksan taipuessa hento lumiharso irtaantui leijaillen kohti maata. Puun juurella istui veikeän näköinen keltasirkku päätään kallistellen.
Saatoin vaimon pysäkille ja seurasin omaa ääntään rakastavan kurjen keikarointia keskellä peltoaukeaa. Kävellessäni kotiin, valkoista raittia, oli oloni hyvin jouluinen. Jokin joululaulukin alkoi soida päässäni ja huomasin vihelteleväni sen tahtiin.
Pysähdyin jokaisen lätäkön kohdalle tutkimaan kuvioitua jääkantta. Pulleat pajunkissat seurasivat lapsenomaista hämmästelyäni. Luonto on kaunis.
Nyt istun tässä koneen ääressä ja vilkuilen ulos. Siellä sataa lunta. Vähän, mutta kuitenkin.
Mikäli tänään ei ole mopoilun aika, niin Väinö arvostaa yhteistä aikaamme suuresti. Etenkin jos laitan karvahattuni päähän, olemme sitten hieman toistemme näköiset :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti