Kurahousu

Saapuipa uusi paketti jälleen naapurikylän pikkukaupalle. Innoissani avasin kääreet, tiesin kyllä mitä sieltä paljastuu. Hetken pyörittelin uutta niskatukea käsissäni ja olihan se lähdettävä testaamaan.

Jo pikitielle kääntyessäni huomasin kuinka jäykkä olinkaan pyörän päällä. Pään kääntäminen ei enää onnistunutkaan niinkuin ennen, oli irrotettava vasenta käpälää kahvalta  ja käännettävä koko yläkroppaa nähdäkseen sinne minne halusi. Mietin että onkohan minulla nyt liikaa varustusta, tuntui oudolta. Toisaalta niskatuki toi turvallisuudentunnetta, mutta toisaalta söi sitä.

Ajoväyläni eteni metsän keskellä.  Toisinaan vastaan ilmestyi jäisiä osuuksia. Suurimmaksi osaksi tie oli kuoppaista, mutaista. Pyöräni ei ole mikään maastopyörä, mutta hienosti suoriutui. Olin ajanut parisenkymmentä kilometriä kun huomasin kaipaavani lepotaukoa. Eteneminen oli ollut hidasta ja hieman jännittävääkin.

Metsä oli hiljainen.
Riisuin niskatuen kainaloremmit ja nostin häkkyrän satulan päälle. Tuntui hyvältä saada liikuteltua itseään vapaasti. Huomasin ahdistuvani ajatellessani tuen uudelleen pukemista, päätin kuitenkin tehdä niin. Takaani pyyhälsi reippaasti sauvakävelylle intoutunut rouvashenkilö. Ajattelin jatkaa matkaa mopoineni jotta rouva saa ulkoilla rauhassa.

Kotiin päästyäni ensimmäinen tekoni oli riisua niskatuki. Helpotus. Sitten päästin koiran ulos ja kävin viemässä vuohille ja kanoille vettä. Tällä välin oli liuotin saanut muhia pyörässä. Seurasi pyörän pesu, tai oikeastaan kaksi pesua. Kun tulos oli tyydyttävä, siirsin mopon katokseen uinumaan. Taas hieno yhteinen retki takana.

Vettä alkoi tihutella. Nappasin syliini muutaman klapin ja lähdin lämmittämään saunaa. Nukahdinkin sinne lauteille hetkeksi.